MONIPUOLISTA JA VAIHTELEVAA SEKÄ TOIMINTAKYKYÄ TUKEVAA TEKEMISTÄ IKÄIHMISEN OMASSA KODISSA

Onko läheisesi yksinäinen? Tekemisen puutetta? Onko sinulla huoli läheisesi henkisestä jaksamisesta?

Erilaiset toimintakyvyn vajeet aiheuttavat luonnollisesti sen, että enää ei voi kehitellä itselleen tekemistä kuten ennen. Mummo, joka rakastaa neulomista ei voikkaan enää neuloa, tai pappa, joka tykkäsi näprätä ja korjailla kaikkea ei enää kykene siihen. Ikääntynyt hyväksyy tilanteen uutena normaalina, mikä väistämättä vaikuttaa toimintakykyyn kokonaisvaltaisesti. ”Onko tosiaan aika hyväksyä, että tämä on osaltani ohi, en voi enää tehdä mitään?”

 NO EI TODELLAKAAN! Onneksi VirkeX tuo virikettä kotiin.

 

MITÄ ON YKSINÄISEN IKÄIHMISEN ARKI?

Olen nähnyt sen, mitä on yksinäisen ikäihmisen arki, niin kuin moni, moni muukin vanhustyötä tekevä. Karu totuus on se, että kun on yksin, helposti nukkuu päivät. Tai vain makaa selällään ja päivä kuluu kattoon tuijottaen. Päivät, kuukaudet ja vuorokaudenajatkin saattavat mennä sekaisin. Yksinäisellä ikäihmiselle ei ole viikonloppua, se on päivä siinä missä muutkin. Hyvin moni on sanonut minulle, että miksi heidän täällä pitää kärsiä?

 Se ei ole kenenkään syytä, ei omaisten eikä kotihoidon, joka muuten tekee tosissaan töitä niillä resursseilla mitä heillä on. Olen ajatellut, että nykyään yhteiskunta vaatii ihmisiltä niin paljon, että yksinkertaisesti aika ei riitä kaikkeen, vaikka kuinka niin haluaisi. Omat velvollisuudet on huolehdittava ja sen päälle muistaa vielä huolehtia itsestään. Tämä sitten taas alkaa soimata omaatuntoa, kun pitäisi ehtiä enemmän. Stressi vain kasvaa ja asiat painavat mieltä.

PALKITSEVA LUOTTAMUS

Mutta mitä VirkeX:n virikepalvelulla on saatukaan aikaan? Ensinnäkin luottamus! Miten upeaa on, kun saadaan aikaan luottamus, joka antaa pohjan yksilöllisen palvelun tarjoamiselle. Hyvin usein ikäihminen on alkuun varpaillaan, eikä ihme, kun uusi ihminen tulee mukaan tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin. Onneksi meillä ei ole koskaan kiire, vaan luottamus syntyy pienin askelin yhdessä tunnustellen.

MILLAISTA TOIMINTA ON?

Aivojumppaa, muistiharjoitteita, muistelua, hahmottamisharjoitteita, liikettä, kuvia, videonpätkiä, muistelukortteja, musiikkia… Minulla on myös materiaalia, joka soveltuu hyvin muistisairaiden kanssa työskentelyyn. Näitä ovat erilaiset aisteja aktivoivat materiaalit ja hahmottamiseen liittyvät harjoitukset.   Tärkein (ja tehokkain) työvälineeni ikäihmisten virkistämisessä on kuitenkin oma persoona. Pyrin aina siihen, että suunpielet kääntyisivät hymyyn. Millaista toiminta on, riippuu ikäihmisestä. Toiselle ei sovi sama kuin toiselle, ja tekeminen suunnitellaankin aina asiakaslähtöisesti. Minun tehtäväni on mahdollistaa asiakkaalle tekeminen toimintakyvyn vajeista huolimatta.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on kotivirike-1024x768.jpg

VirkeX on erikoistunut ikäihmisten virkistämiseen toiminnan kautta ja minulla on käytössäni laaja repertuaari erilaisia virikemateriaaleja. Periaatteeni on tarjota toimintaa ”tavoitteellisesti ja hauskalla tavalla”, mikä tarkoittaa sitä, että toiminnassa huomioidaan ikäihmisen olemassa oleva toimintakyky ja sen yksilöllinen tukeminen. Toiminnan tulee olla aitoa, mieltä piristävää ja iloista yhdessä olemista! Toisaalta taas, kun luottamussuhde kehittyy, on myös surujen jakamisen aika. Tämä on myös tarpeellista ja ihmistä eheyttävää. Positiivisella otteella lähdemme yhdessä tarvittavan purnauksen jälkeen astelemaan elämässä eteenpäin.

MITÄ HYÖTYÄ IKÄIHMINEN JA HEIDÄN OMAISENSA OVAT SAANEET VIRIKEPALVELUSTA?

Omaisilta saatu palaute on ollut pelkästään positiivista. VirkeX:n virikepalvelu on lievittänyt omaisten mukaan heidän läheistensä tekemisen puutetta ja yksinäisyyttä, joka taas on tuonut rauhaa asiakkaalle itselleen sekä omaisille. Omaisilta on tullut myöskin palautetta siitä, kuin heidän läheisensä on selvästi iloisemmalla mielellä, kun säännöllisillä käynneillä on tarjottu mieltä virkistävää, yksilöllistä toimintaa, on tämä lisännyt ikäihmisen arjen toiminnallisuutta selvästi. Jos omainen itse asuu kaukana, he ovat kokeneet, että voivat olla rauhallisin mielin, kun tietävät että omalla ikäihmisellä on tekemistä ja piristävää seuraa ja voimme aina olla yhteydessä asiasta kuin asiasta. Yhteistyökumppaneilta saatu palaute on osoittanut, että virikepalvelu on ollut todella merkittävässä osassa parantamassa yksinäisten ikäihmisten elämänlaatua.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on virkistys-1011x1024.jpg

TÄMÄ EI OLE MITÄÄN VAKAVAA PUURTAMISTA VAAN VirkeX ON NIMENOMAAN HAUSKAA YHDESSÄ TEKEMISTÄ!

MIKÄ HIENOINTA, HUOMAAMATTA TUETAAN IKÄIHMISEN TOIMINTAKYKYÄ!

TÄMÄ PALVELU ON SOPIVA….

Jos haluat auttaa ikäihmistä lievittämään:

-Tekemisen puutetta

-Yksinäisyyttä

Jos haluat ennaltaehkäistä ikäihmisen:

-Masennusta

– Muita psyykkisiä oireiluja

Jos haluat tarjota ikäihmisen elämään:

Häntä kunnioittavan ystävän

-Monipuolista ja vaihtelevaa tekemistä

-Jotain mitä odottaa

-Ripauksen, no ollaan nyt rehellisiä: ROIMAN annoksen iloa ja huumoria!

KUINKA HANKKIA PALVELUA JA PALJONKO SE MAKSAA?

HINTA 40€/h

Kaveri mukaan virkistystoimintatunnille +20€

VirkeX veloittaa kilometrikorvaukset toimipaikasta asiakkaan luo ja takaisin 0,43c/km 15 km ylittävältä osalta. Toimipaikka: Kiuruvedentie 1255a 74595 Runni.

Soita minulle, jutellaan ja katsotaan sopiva aloitusaika. Voit myös tilata lahjakortin!

VirkeX Henni: 045-1143443

Jos en vastaa, olen asiakastyössä ja soitan sinulle takaisin mahdollisimman pian. Voit jättää tekstiviestin, että olet tavoitellut. (Näin en sekoita sinua puhelinmyyjiin! 😀 )

Voit myös tiedustella vapaita asiakaspaikkoja sähköpostilla: henni.niileksela@virkex.fi

ILOA, ILOA JA VIELÄ LISÄÄ ILOA!