MONIPUOLISTA JA VAIHTELEVAA SEKÄ TOIMINTAKYKYÄ TUKEVAA TEKEMISTÄ IKÄIHMISEN OMASSA KODISSA
42€/h /
Onko läheisesi yksinäinen? Tekemisen puutetta? Onko sinulla huoli läheisesi henkisestä jaksamisesta?

Erilaiset toimintakyvyn vajeet aiheuttavat luonnollisesti sen, että enää ei voi kehitellä itselleen tekemistä kuten ennen. Mummo, joka rakastaa neulomista ei voikkaan enää neuloa, tai pappa, joka tykkäsi näprätä ja korjailla kaikkea ei enää kykene siihen. Ikääntynyt hyväksyy tilanteen uutena normaalina, mikä väistämättä vaikuttaa toimintakykyyn kokonaisvaltaisesti. ”Onko tosiaan aika hyväksyä, että tämä on osaltani ohi, en voi enää tehdä mitään?”
NO EI TODELLAKAAN! Onneksi VirkeX tuo virikettä kotiin.

MILLAISTA TOIMINTA ON?

Aivojumppaa, muistiharjoitteita, muistelua, hahmottamisharjoitteita, liikettä, kuvia, videonpätkiä, muistelukortteja, musiikkia… Minulla on myös materiaalia, joka soveltuu hyvin muistisairaiden kanssa työskentelyyn. Näitä ovat erilaiset aisteja aktivoivat materiaalit ja hahmottamiseen liittyvät harjoitukset. Tärkein (ja tehokkain) työvälineeni ikäihmisten virkistämisessä on kuitenkin oma persoona. Pyrin aina siihen, että suunpielet kääntyisivät hymyyn. Millaista toiminta on, riippuu ikäihmisestä. Toiselle ei sovi sama kuin toiselle, ja tekeminen suunnitellaankin aina asiakaslähtöisesti. Minun tehtäväni on mahdollistaa asiakkaalle tekeminen toimintakyvyn vajeista huolimatta.

VirkeX on erikoistunut ikäihmisten virkistämiseen toiminnan kautta ja minulla on käytössäni laaja repertuaari erilaisia virikemateriaaleja. Periaatteeni on tarjota toimintaa ”tavoitteellisesti ja hauskalla tavalla”, mikä tarkoittaa sitä, että toiminnassa huomioidaan ikäihmisen olemassa oleva toimintakyky ja sen yksilöllinen tukeminen. Toiminnan tulee olla aitoa, mieltä piristävää ja iloista yhdessä olemista! Toisaalta taas, kun luottamussuhde kehittyy, on myös surujen jakamisen aika. Tämä on myös tarpeellista ja ihmistä eheyttävää. Positiivisella otteella lähdemme yhdessä tarvittavan purnauksen jälkeen astelemaan elämässä eteenpäin.
MITÄ HYÖTYÄ IKÄIHMINEN JA HEIDÄN OMAISENSA OVAT SAANEET VIRIKEPALVELUSTA?
Omaisilta saatu palaute on ollut positiivista. VirkeX:n virikepalvelu on lievittänyt omaisten mukaan heidän läheistensä tekemisen puutetta ja yksinäisyyttä, joka taas on tuonut rauhaa asiakkaalle itselleen sekä omaisille. Omaisilta on tullut myöskin palautetta siitä, kuin heidän läheisensä on selvästi iloisemmalla mielellä, kun säännöllisillä käynneillä on tarjottu mieltä virkistävää, yksilöllistä toimintaa, on tämä lisännyt ikäihmisen arjen toiminnallisuutta selvästi. Jos omainen itse asuu kaukana, he ovat kokeneet, että voivat olla rauhallisin mielin, kun tietävät että omalla ikäihmisellä on tekemistä ja piristävää seuraa ja voimme aina olla yhteydessä asiasta kuin asiasta. Yhteistyökumppaneilta saatu palaute on osoittanut, että virikepalvelu on ollut todella merkittävässä osassa parantamassa yksinäisten ikäihmisten elämänlaatua.

TÄMÄ EI OLE MITÄÄN VAKAVAA PUURTAMISTA VAAN VirkeX ON NIMENOMAAN HAUSKAA YHDESSÄ TEKEMISTÄ!
MIKÄ HIENOINTA, HUOMAAMATTA TUETAAN IKÄIHMISEN TOIMINTAKYKYÄ!

TÄMÄ PALVELU ON SOPIVA….
Jos haluat auttaa ikäihmistä lievittämään:
-Tekemisen puutetta
-Yksinäisyyttä
Jos haluat ennaltaehkäistä ikäihmisen:
-Masennusta
– Muita psyykkisiä oireiluja
Jos haluat tarjota ikäihmisen elämään:
–Häntä kunnioittavan ystävän
-Monipuolista ja vaihtelevaa tekemistä
-Jotain mitä odottaa
– Iloa ja huumoria!
KUINKA HANKKIA PALVELUA JA PALJONKO SE MAKSAA?
HINTA 42€/h
VirkeX veloittaa kilometrikorvaukset toimipaikasta asiakkaan luo ja takaisin 0,53€/km 15km ylittävältä osalta.
Toimipaikka: Kiuruvedentie 1255a, 74595 Runni
Soita minulle, jutellaan ja katsotaan voisiko minusta olla apua teidän tilanteessanne.
VirkeX Henni: 045-1143443
Jos en vastaa, olen asiakastyössä ja soitan sinulle takaisin mahdollisimman pian. Voit halutessasi jättää viestin vastaajaan tai muistaa tekstiviestillä.
Voit myös tiedustella vapaita asiakaspaikkoja sähköpostilla: henni.niileksela@virkex.fi
