Lukuaika 2min.

Oletko sinä auttaja? Autat ystävääsi, omaista tai muuta läheistä oman arkesi ohessa. Auttaminen tuntuu merkitykselliseltä, se antaa niin paljon ja silloin kaikki on todella kohdallaan, kun tunnet näin! Mutta voi olla niinkin, että sinusta voi joskus tuntua, että jos sinä et auta niin jotain inhottavaa voi tapahtua etkä todellakaan halua sitä. Entäs jos auttamisesta tuleekin taakka? Tämä olisikin sitten juuri sellainen inhottavan ristiriitainen tilanne, sillä sinä todella välität auttamistasi ihmisistä. Sinä tiedät, että sinua odotetaan ja apusi on korvaamattoman tärkeää.

Sinulla voi olla hyvin kiireinen arki. Työt painaa ja omatkin lapset voivat olla vielä sen ikäisiä, että he tarvitsevat sinua ja paljon. Olet saattanut jopa karsia harrastuksistasi, jotta ehdit auttaa. Saatat olla myös eläkkeellä oleva immeinen, joka onkin yhtäkkiä kiireisempi kuin koskaan. ”No, pitäähän sitä, kerran on aikaa”. -Vai pitääkö kuitenkaan, jos aikaa ei enää itselleen ole? Jos se ei haittaa sinua ja tykkäät pitää itsesi kiireisenä, kaikki on hyvin. Jos taas sisintäsi kaivelee jotenkin hassusti, mietitään vielä. 

Oli taustatilanne miten vain, autat mielelläsi kaiken tämän ohella myös muita, mutta joskus voi tuntua, että voimavarat alkavat huveta, eikä auttaminen sitten aina olekaan niin kivaa.  Kaikesta huolimatta et haluaisi, että kukaan ymmärtäisi sinua väärin tai että kukaan pahoittaisi mieltään. Saati, että menettäisit jonkun. Tästä tulikin mieleen seuraava lause (kuva).  

Auttaja muista tämä. Sinä teet tärkeää työtä, mutta älä auta itseäsi maan rakoon niin, että valosi sammuu. Auttajan valo on äärettömän suuri ja kirkas. Näin on silloin, kun hän voi hyvin, johtuen hänen hyväsydämisyydestään ja toiset huomioon ottavasta elämän asenteestaan! Älä auta ja miellytä toisia oman hyvinvointisi kustannuksella vaan tiedosta omat voimavarasi ja ole tarkkana, että noita ihania ominaisuuksiasi ei käytetä hyväksi. Vanha sanonta: Asioilla on tapana järjestyä pätee kyllä myös silloin, kun sanot rohkeasti ei silloin, kun sinusta tuntuu sille.

Sinä ja sinun hyvinvointisi on myös tärkeitä! Tiedän, että toivoisit vain, että kaikki olisivat onnellisia, mutta miksi sen pitäisi tapahtua sinun hyvinvointisi kustannuksella? Rajansa kaikella. Me ihmiset olemme erilaisia, eivätkä kaikki näe asioita samalla tavalla. Sen vuoksi pyydä apua jos sitä tarvitset ja säilytä halusi auttaa sellaisena mukavana asiana, kuin toivoisit. Pian valosi loistaakin jo paljon kirkkaammin! 🙂 

<3 Henni


0 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.